Magny-Coursin kisa päättyi harmittavaan ajovirheeseen

Julkaistu: 06.10.2013

Niki Tuuli Magny-Cours-003.jpeg

Niki Tuulen EM-kauden toiseksi viimeinen osakilpailu Ranskan Magny-Coursin radalla ei kulkenut ihan käsikirjoituksen mukaan, sillä kauden ensimmäistä palkintopallipaikkaa tavoitellut 17-vuotias imatralaisnuorukainen joutui jättämään kisan kesken jo ensimmäisellä kierroksella.

Syynä oli Tuulen tekemä ajovirhe ja sitä seurannut kaatuminen.

- Olimme tulossa ensimmäisellä kierroksella pääsuoran jarruun, kun päätin lähteä hakemaan ohituspaikkaa. Jarrutus jäi kuitenkin liian myöhäiseksi ja koska mutkassa oli ruuhkaa, en saanutkaan pyörääni enää kääntymään.

- Törmäsin samassa sumpussa ajaneeseen sveitsiläiskuski Robin Mulhauseriin ja menimme molemmat nurin. Oma kisani päättyi siihen, mutta sveitsiläinen pääsi onneksi vielä jatkamaan, Tuuli selvitti.

Kuudennesta lähtöruudusta kisaan startannut Tuuli oli kaatuessaan sijalla yhdeksän.

- Startti ei onnistunut ihan parhaalla mahdollisella tavalla ja menetin siinä muutaman sijan, mutta kyllä sieltä olisi päässyt vielä nousemaan. Kyllähän se kaatuminen harmitti ihan hirveästi, sillä koko viikonloppu mentiin kuitenkin hyvässä vedossa ja hinku palkintopallille olisi ollut kova.

- Ei näistä auta kuin ottaa opiksi. Ehkä kahden viikon kuluttua kauden päätösosakilpailussa Espanjan Jerezissä on sitten mahdollisuus revanssiin ja palkintopallille, Tuuli mietti.

Kuva: Pers Racing L&S/Marco Dek