Niki avasi RR-kautensa kahdella voitolla Jurvan Botniaringillä

Julkaistu: 08.06.2016

tuuli_assen_kuva.jpeg

Kaudella 2016 road racingin SM-sarjaan varusmiespalveluksensa ohessa osallistuva imatralaispilotti Niki Tuuli merkkautti tililleen SM-avauksessa kaksi voittoa ja paalupaikat selkeillä eroilla perässä tuleviin. Edellisen rataennätyksen jo aika-ajoissa alittanut Tuuli viilasi ennätystä läpi viikonlopun ja lopullinen virallisiin tilastoihin päätyvä lukema näki päivän valon sunnuntaina ajetussa kisaviikonlopun toisessa lähdössä.

– Perjantain harjoituksissa olin mukana vasta iltapäivällä, sillä aamupäivällä rata oli kostea sateen jäljiltä. Radan kuivuttua ja tositoimiin päästyämme tuntui ajo heti todella hyvältä. Koko viikonlopun sekä mies että pyörä kehittyivät parempaan ja parempaan suuntaan. Vahvistus tälle saatiin viimeistään lauantain aika-ajoissa, jossa mentiin jo vanhaa rataennätystä kovempaa kyytiä, kertasi Tuuli viikonlopun päätteeksi.

Viime vuoden EM-vitosen vauhti oli siinä määrin kylmää, että varsinaisia haastajia miehelle ei viikonlopun aikana löytynyt. Aika-ajoissa toiseksi kovinta kyytiä pitänyt Tuulen viime kauden tallikaveri Eemeli Lahti jäi 1.2-sekunnin päähän.

– Hyvän aika-ajon pohjalta löysimme vielä muutamia juttuja pyörään, jotka toimivat loistavasti lauantain kisalähdössä. Sain heti otettua eroa toisena tulleeseen Eemeliin ja keskityin ajamaan omaa ajoani ja tasaisen hyviä kierrosaikoja. Siinä sitten syntyi myös uusi virallinen rataennätys. 

Sunnuntain kilpailu tapaili pitkälti lauantailta tuttua kaavaa. Tuuli ampaisi lähdöstä karkuun ja sai rauhassa ajaa omaa ajoaan.

- Vaikka lauantai menikin tuloksellisesti hyviin niin silti jäi edelleen sellainen fiilis, että niin pyörää kuin omaa ajamistakin voidaan parantaa. Löysimmekin hyviä juttuja pyörään ja omaan ajoon. Nousujohteisen viikonlopun päätteeksi lauantaina syntynyttä rataennätystä viilattiin vielä muutamalla kymmenyksellä sunnuntaina ja kaiken kaikkiaan vanhasta ennätyksestä saatiin lohkaistua noin sekunti, totesi kauden avauksesta tyytyväisenä takaisin intin harmaisiin suunnannut Tuuli.

Tuulen kausi jatkuu Kemoran radalla 17.-19.6 ajettavan SM-sarjan toisen osakilpailun merkeissä. SM-sarjan lisäksi Tuuli tullaan näkemään valikoiduissa Supersportien MM-sarjan osakilpailuissa villin kortin kuljettajana.