Nikin blogi: Suomenmestaruus varmistui Alastarolla
Julkaistu: 07.08.2016
Moikka kaikille,
Kauden neljäs SM-osakilpailu ajettiin kuluneena viikonloppuna Alastaron moottoriradan vaihtelevissa olosuhteissa. Viikonloppuun startattiin puhtaalla pelillä SM-sarjan kokonaispisteiden johdossa ja luonnollisesti tuota putkea lähdettiin kasvattamaan.
Lauantaina olivat vuorossa aika-ajot ja sprinttikilpailu. Lähdin aika-ajoihin luottavaisin mielin hyvin menneiden harjoitusten perusteella ja ajo alkoikin kulkemaan mukavasti. Aika-ajossa ajamani kierrosaika oikeutti paalupaikkaan ja osoitti samalla, että mahdollisuudet entisen rataennätyksen viilaamiseen olivat olemassa. Toiseksi aika-ajossa sijoittunut Eemeli Lahti jäi 0.7 -sekunnin päähän ja tiimikaverini Hannes Soomer päätyi kolmanteen ruutuun hieman yli sekunnin paaluajasta jääneenä. Iltapäivän kisaan lähdettiin luottavaisin mielin.
Sääennusteet lupailivat lauantaina sadetta alkavaksi puolenpäivän jälkeen ja ennusteet pitivätkin kutinsa. Meidän lähtöämme edeltävän luokan kisan aikana taivas repesi ja sade kasteli radan kauttaaltaan. Kisa ajettaisiin siis sadekelin kilpailuna, joka tarkoitti sprinttikilpailussa kolmea tutustumiskierrosta ja viittä kisakierrosta. Sain kisaan hyvän lähdön ja ensimmäisten mutkien jälkeen pidin kärkipaikkaa. Kolmosmutkassa perä luisti alta ja putosin letkassa Eemelin ja Hanneksen taakse. Onnistuin kuitenkin nousemaan takaisin kärkeen ja nykäisemään takana tulleisiin turvallisen eron ja kuittaamaan sprinttikilpailun voiton.
Sunnuntain kisaan startattiin niin ikään paalulta, sillä lähtöpaikat määräytyvät lauantain kisan perusteella. Porkkanana sunnuntain kilpailussa oli suomenmestaruuden varmistaminen puhtaalla pelillä jo ennen kauden päätöstä Motoparkissa. Kisa kulki osaltani alun pientä tahmautta lukuun ottamatta mukavasti ja sain samalla viilattua omissa nimissäni ollutta rataennätystä uuteen uskoon. Voiton myötä suomenmestaruus varmistui ja siltä osin yksi kauden päätavoitteista on nyt kuitattu suoritetuksi.
Tästä on hyvä jatkaa kohti muita kauden päätavoitteita eli hyvien sijojen ja ehjien viikonloppujen metsästämistä villinkortin supersportien MM-kilpailuista Espanjan Jerezistä, Saksan Lauzitsringiltä ja Ranskan Magny-Coursista.
Kiitos kaikille vauhdissa mukana oleville sponsoreille ja muille tukijoille sekä tiimille!
- Niki #18