Kevään yhteenvetoa ja pääsiäisen toivotukset!

Julkaistu: 16.04.2017

A1DX1114.jpeg

Moikka kaikille, 

Kevät etenee kovaa vauhtia ja kisakauttakin on ehditty ajamaan jo kolmen kisan verran. Nyt onkin hyvä aika summata yhteen kautta tähän mennessä, ennen kuin kisat jatkuvat taas huhtikuun lopulla Assenissa. Ohessa yhteenvetoa kauden päävaiheista pääsiäispyhien ratoksi!

Kauden avaus

Kausi käynnistettiin Australian Phillip Islandilla, joka oli minulle ja tiimille uusi rata, sillä aiemmin ajamissamme Superstockien EM-sarjan kisoissa ja viime kauden villin kortin kilpailuissa pysyteltiin Euroopan mantereen puolella. Kauden alku osoittautuikin odotettua haastavammaksi ja tuntuman löytäminen ajamiseen otti hieman odotettua enemmän aikaa. Hankalasta viikonlopusta huolimatta kisasta kotiintuomisina oli kelpo viides sija ja tiukkaa taistelua kärkiporukassa. Vaikka viikonloppu jättikin toivomisen varaa, suunnattiin seuraavaan kisaan Thaimaassa luottavaisin mielin.

Kauden avauspodium

Thaimaan rata oli minulle niin ikään uusi tuttavuus ja viikonloppu alkoikin uuteen rataan totuttelulla. Thaimaassa olosuhteet olivat todella trooppiset ja Australiaan verrattuna fysiikkakin oli aivan uudella tavalla koetuksella. Onneksi omaan treenaamiseen on tullut viime vuosina huomattavasti lisää systemaattisuutta ja todella kuumista olosuhteista huolimatta fysiikka kesti läpi kilpailun. Itse kilpailu eteni meikäläisen osalta nousujohteisesti. Alun läheltä piti -tilanteiden jälkeen onnistuin kapuamaan itseni kärkiporukkaan ja ruutulippua tervehdittiin kolmannella sijalla. Kauden avauspodium tuntui todella hyvältä ja podiumille nousu tiesi myös hyvää pistepottia koko kautta ajatellen.

TV-kuvissakin näkynyt Thaimaan kisan ensimmäisten kierrosten rodeo vaikutti aluksi harmittomalta, mutta myöhemmin polvessa rupesi olemaan voimakkaita tuntemuksia ja kipua. Ei ollut kaukana että polvi olisi pitänyt leikata jo kesken kauden, mutta perusteellisten tutkimusten pohjalta päädyimme lopulta ratkaisuun, jossa polven leikkausaikataulu tarkentuu myöhemmin.

Testiä ennen Euroopan kisojen alkamista

Alun perin tarkoituksena oli ottaa Yamahan uusi R6 –pyörä käyttöön jo heti Euroopan osakilpaluihin, mutta tuohon aikatauluun on tullut muutoksia. Uutta pyörää odotellessa olemme jatkaneet vanhan pyörän kehitystyötä ja tätä silmällä pitäen ajoimme Aragonin kisan alla testit, joissa etsittiin lisää kyytiä olemassa olevaan kalustoon. Lopullinen uuden pyörän käyttöönotto tarkentuu kauden kuluessa, mutta tällä hetkellä horisontissa siintää ensimmäinen Italian osakilpailu.

Aragonin nollakisa

Aragonin osakilpailu tarkoitti minulle tutuille radoille palaamista ja se luonnollisesti helpottaa kisaviikonlopun käynnistämistä. Perussäädöistä on jo olemassa tietoa ja tuntuma ajamiseen rupeaa rakentumaan nopeammin. Aragonissa sijoitukset olivat läpi harjoitusten jo alkukauteen verrattuna paremmalla tasolla ja se tarkoitti myös kauden ensimmäistä Superpole 2:sta. Valitettavasti itse kisa päättyi kuitenkin osaltani jo alkumetreillä ja vuoden ensimmäinen nollakisa oli tosiasia. Totta kai kisan jälkeen harmitus oli suuri, mutta tästä on nostettava leuka nopeasti ylös rinnasta ja suunnattava entistä päättäväisempänä kohti Assenia, jossa kausi jatkuu huhtikuun viimeisenä viikonloppuna. Asseniin lähdetään yhteispisteissä viidenneltä sijalta.

****

Ennen Assenia luvassa on pientä lomailua lapin keväthangilla ja luonnollisesti tiukkaa fysiikkaharjoittelua miehen pitämiseksi vireessä. 

Mukavaa kevättä ja rentouttavia pääsiäisenpyhiä kaikille! Pidetään lippu korkealla ja moikkaillaan, kun tavataan!

- Niki #66

****

Kuvat: Philipp Damiens ja Ratchata Tanwira, Kallio Racing kuvapankki