Nikin blogi: Paalupaikalta voittoon Ranskassa!

Julkaistu: 01.10.2017

FRMC4934.jpeg

Moikka kaikille,

On varmasti sanomattakin selvää, että viime viikonloppu on meikäläisen tähänastisen urheilu-uran ehdoton kohokohta ja jotain mistä on osannut pikkupojasta asti vain unelmoida. Fiilis maaliviivan ylittäessä oli todella mahtava. Seuraavassa vielä kertausta kuinka viikonloppu eteni kohti loppuhuipennustaan eli MM-avausvoittoa!

Jo perjantaista jäi hyvä maku. Ekassa treenissä ajo alkoi kulkemaan ja pyörä tuntui hyvältä. Pieniä muutoksia kokeiltiin ja aika oikeutti tuloslistoilla viidenteen sijaan 0.6 sekunnin erolla kärkeen.

Tokassa treenissä oli tapahtumia ja punainen lippu keskeytti treenit kahteen otteeseen. Kokeiltiin säätöjä ja taas oltiin viisaampia tulevia päiviä varten. Aika ei parantunut, mutta treenien yhteistulosten 5. sijalla lähdettiin suoraan superpole 2 -aika-ajoon.

Lauantai oli sateinen päivä aamusta lähtien. Kolmannessa treenissä oli sadekeli, jossa ajettiin uusia osia sisään. Tuloksena 7:s sija. Oli hyvä ajaa välillä sateellakin ja tuntuma oli märälläkin hyvällä tasolla.

Päivän kuluessa näytti siltä, että superpoleen lähdetään sateisilla, mutta rata oli kuitenkin kuivunut jo sen verran, että kuivat laitettiin alle. Radalla oli muutama märkä kohta, joita piti varoa ja suunnitelma oli, että ajan koko setin putkeen. Aikani parani koko ajan ja suunnitelma piti MM-sarjan ensimmäisen paalupaikan veroisesti!

Koko viikonloppu oli kulkenut nousujohteisesti ja kisaan lähdettiin hakemaan hyvää sijoitusta luottavaisin mielin. Pidettiin laaditusta suunnitelmasta kiinni ja tehtiin kilpailuun oikea rengas valinta. Rentouden kautta tuli varmuus ja se näkyi kisassa, tasainen veto alusta loppuun järkevällä ajolla! Paras kilpailu urallani ja se tuli oikeaan aikaan! Tuloksena ensimmäinen voitto MM-sarjassa! 

Vaikka yhden voiton voi nähdäkin vain välietappina niin kyllä tämä oli loistava palkinto erityisesti tiimille ja mekaanikoilleni, jotka on tehnyt kovasti hommia meikäläisen taustalla ja nyt sille saatiin arvoisensa tulos.

Kerran vielä iso kiitos tiimille, kova työ tuotti nyt tulosta! 

Kiitos myös kaikille onnitteluista, joita on tullut eri kanavia pitkin runsaasti. Ne lämmittävät mieltä!

Tästä on hyvä jatkaa kohti kauden päättäviä Jerezin ja Qatarin kisoja!

- Niki #66