Aragonista kilpailun 8. sija ja positiivista kehitystä

Julkaistu: 15.04.2018

Tuuli pitlaneAB3Z9636.jpeg

Nyt on palailtu alkukauden kaukokisojen jälkeen Euroopan kamaralle tänä viikonloppuna ajetun Aragonin kisan merkeissä. Viikonloppu oli nousujohteinen ja lopputulokseen voidaan olla ihan tyytyväisiä. Ohessa yhteenvetoa viikonlopun etenemisestä.

Ekasta päivästä jäi hyvät fiilikset. Tarjolla oli monenlaista olosuhdetta, kun ensimmäinen treeni ajettiin sekalaisessa kelissä, mutta toiseen treenin rata oli kuivunut kokonaan. Avauspäivän aikana oma ajaminen parani, pyörä parani ja rupesi tuntumaan siltä, että homma lähtee aukeamaan. Meno ei kuitenkaan riittänyt ihan suoraan Superpole 2:seen, vaikka paikka ei paljosta kiinni jäänytkään. Nopeimmalla kierroksella sattui virheitä, joka jätti hieman jossiteltavaa. Pääasia kuitenkin oli, että pyörä ja ajaminen paranivat koko ajan, joten lauantaihin lähdettiin luottavaisin mielin. 

Lauantaina jäi hommien ratkeaminen todella pienestä kiinni. Nousua Superpole 1:sta Superpole 2:een lähdettiin hakemaan, mutta ihan siihen ei päästy - eroa Superpole 2 paikkaan jäi 0.031 -sekuntia. Kisaan siis ruudusta 13, mikä ei ollut toki se sijoitus mitä lähdettiin hakemaan, mutta positiivista oli se että koko ajan mentiin ajamisen ja pyörän kanssa eteenpäin. Myös yleisfiilis itsellä oli se, että koko ajan ollaan lähempänä sitä, kun ajo lähtee kulkemaan. 

Kisapäivänä isoin munaus oli huono lähtö ja tipuin jo heti lähdössä siitä porukasta, joka taisteli viidennestä paikasta. Pikkuhiljaa sain kisassa tehtyä nousua ja petrattua sijoituksia. Kärkeen ei vauhti olisi tänään riittänyt vaikka lähtö olisikin osunut paremmin, mutta vitossijan taistelussa olisi voitu vauhdillisesti olla mukana. Kokonaisuudessaan ok-kisa.

Kaiken kaikkiaan tilanne näyttää nyt selkeästi positiivisemmalta kuin kahdessa ensimmäisessä kisassa ja meillä on tarkempi näkemys siitä mihin suuntaan pakettia lähdetään viemään. Nopeat mutkat ovat tällä hetkellä kompastuskivi, sillä pyörä luistelee niissä tosi paljon ja siihen meidän täytyy löytää nyt ratkaisuja mahdollisimman nopeasti. 

Asseniin suunnataan positiivisin mielin ja siellä jatketaan kipupisteiden ratkomista, jotta saadaan kaivettua esiin vauhti millä ollaan taistelemassa palkintopallipaikoista.

Kiitos taas tiimille, tukijoille ja kaikille mukana vauhdissa oleville! Palaillaan asiaan Assenin kisan merkeissä.

- Niki #66