Juhannuksen viettoon onnistuneista MotoE-testeistä

Julkaistu: 20.06.2019

Moikka,

Keskikesää mennään ja huomenna pääsee juhannuksen viettoon. Meikäläinenkin palaili viettelemään juhannusta koti-Suomeen Valenciassa ajettujen kolmipäiväisten MotoE-testien päätyttyä eilen. Tässä yhteenvetoa testeistä.

Yleisesti ottaen testit menivät tosi hyvin ja saimme parannettua vauhtia jokaisessa harjoituksessa. Varsinkin viimeisessä harjoituksessa otimme tosi ison askeleen eteenpäin ja vauhti oli hyvää huolimatta korkeasta lämpötilasta, joka Valenciassa oli päällä varsinkin keskiviikkona. Viimeisenä päivänä syntyi myös koko porukan kovin aika meikäläisen toimesta ja se osoittaa hyvin miten tekeminen kehittyi läpi koko testijakson. Kaiken kaikkiaan olimme joka päivä kolmen nopeimman kuskin joukossa mikä kertoo puolestaan tasaisuudesta. Pääsimme myös ottamaan viivalta toisistamme mittaa kisasimulaatiossa, jonka voittopalkinto oli, ei enempää eikä vähempää, kuin sähkömoottoripyörä! Valitettavasti ihan ei kuitenkaan vielä vauhti riittänyt kisaolosuhteessa haastamaan kisan kärkikaksikkoa ja tällä kertaa oli tyytyminen kolmospaikkaan. 

Tästä suunnataan katseet kohti Sacheringiä ja kauden MotoE-avausta 5.-7. heinäkuuta. Fiilis tiimin kanssa toimimisesta on erinomainen ja on todella hienoa päästä tällä ryhmällä tositoimiin!

Kiitos tiimi, tukijat ja kaikki vauhdissa mukana olevat. Hyvää juhannusta kaikille!

- Niki #66

***

Viikonlopun tuloksia:

Results EPole

1. Hector Garzo 01:40.594

2. Eric Granado +0.025

3. Niki Tuuli (Ajo MotoE Team) +0.793

4. Bradley Smith +0.923

5. Xavier Simeon +1.057

Results MotoE race simulation

1. Eric Granado 11:50.704

2. Hector Garzo +1.004

3. Niki Tuuli (Ajo MotoE Team) +1.810

4. Nicolas Terol +2.627

5. Matteo Ferrari +3.588

Practice sessions – Combined times
1. Niki Tuuli 1:40.127

2. Bradley Smith 1:40.290

3. Hector Garzo 1:40.384

4. Mattia Casadei 1:40.613

5. Matteo Ferrari 1:40.660