NIKI TUULI VOITTOON RANSKASSA

Julkaistu: 08.09.2024

Ratamoottoripyöräilijä Niki Tuuli ajoi voittoon Supersport-luokan MM-sarjan Ranskan osakilpailun ensimmäisessä kilpailulähdössä sunnuntaina. Kilpailuviikonloppu ajettiin vaihtelevissa olosuhteissa Magny-coursin radalla. Lauantain kilpailu jouduttiin siirtämään kovan sateen vuoksi sunnuntaiaamuun, ja sunnuntain aamukilpailussa Tuuli ajoi sateen jäljiltä kostealla radalla yhdeksännestä lähtöruudusta uransa kolmanteen voittoon.

Perjantain harjoitukset ja aika-ajo saatiin ajaa kuivalla radalla, ja Tuulen vauhti oli aika-ajossa entisellä varmalla tasollaan ja riitti yhdeksänteen lähtöruutuun.

Lauantaina sadetta saatiin koko päivä ja Supersport-luokan kilpailulähtö jouduttiin keskeyttämään jo lämmittelykierroksella liian vaarallisten olosuhteiden vuoksi. Sateen jatkuessa kilpailu lopulta peruttiin ja siirrettiin ajettavaksi sunnuntaiaamuun.

Sunnuntaiaamuna rata ei ollut vielä ehtinyt kuivua täysin sateen jäljiltä ja kahdentoista kierroksen kilpailuun lähdettiin hankalissa olosuhteissa. Tuuli otti tapansa mukaan hyvän startin ja piti asemansa ensimmäisissä kaarteissa. Parin kierroksen tunnustelun jälkeen Tuuli kiristi vauhtia ja nousi vääjäämättömästi kohti kärkeä. Seitsemännellä kierroksella imatralainen siirtyi kilpailun johtoon ja karisti saman tien kilpakumppanit kannoiltaan. Viimeisillä kierroksilla johtoasemassa Tuuli piti päänsä kylmänä ja ajoi varmasti selvään voittoon.

Niki Tuuli: ”Kyllähän voitto palkitsee aika paljon vaikeiden kisojen jälkeen. Oli aika ihmeellistä, että ajettiin noin kovaa tuollaisissa olosuhteissa. Välikeli ei yleensä sovi minulle, mutta nyt huomasin toisella kierroksella, että pystyn ajamaan nopeat kaarteet aika paljon kovemmin kuin muut. Siinä sitten ehkä pienellä riskilläkin piti voittoa tavoitella, kun huomasin että se oli otettavissa. Ja tulihan se vihdoin sieltä”

Sunnuntain toiseen kilpailuun rata oli jo ehtinyt kuivua ja nyt viidennestä ruudusta startannut Tuuli otti loistavan lähdön ja nousi heti toiseksi. Muutaman kierroksen ajan Tuuli roikkui kärkiryhmässä, mutta kuivalla radalla vauhti ei vaan riittänyt aivan huippusijoille ja takaa tultiinkin väkisin ohi. Kilpailun edetessä Tuuli joutui taistelemaan tosissaan paikastaan kymmenen parhaan joukossa ja lopulta Tuuli ylitti maaliviivan kahdeksantena.

Niki Tuuli:” Se oli sellainen kisa, vähän paluuta normaaliin. Hiton hyvä lähtö, ensimmäinen kierros hyvä, toisella kierroksella ajettiin vähän kylkeen ja ajauduin ulos. Tipahdin siinä porukasta, mikä oli harmi, sillä olisin ehkä pysynyt kyydissä mukana. Hyviä tasaisia kierrosaikoja läpi kisan, mutta se ei riittänyt tällä kertaa tuon parempaan.”